Sitä on eletty kulunutta vuotta jo parisen viikkoa, enkä ole sanaista arkkuani ehtinyt avata blogin saralla ensimmäistäkään kertaa. Muualla kirjoituspuuhia on toki riittänyt, mutta nehän ovat vain tekosyitä tämän päivittämättömyyteen. Syy löytyy peilistä. Aika, priorisointi, tärkeysjärjestykset ynnä muut sellaiset ovat vain tekosyitä.
2013
Uusi elämä omakotitaloasujana on pistänyt arjen käsitteen hieman uusiksi. Ei rajusti, sillä kysehän on vain hieman erilaisista rutiineista kuin ennen. Suurin osa tuppaa elossa menemään samalla tavalla kuin ennenkin, mutta luonnollisesti avoliitto eroaa poikamiesboksin elosta, kuten myös tekevät sellaiset pienet asiat kuin treenimatkojen pituuden moninkertaistuminen.
Polkupyörän vaihtuminen autoon on luonnollisesti muuttanut palettia arkipäivän tasolla melkoisesti – etenkin, kun kyseessä on se elämäni ensimmäinen kaara. Borat kyllä suorittaa sujuvasti tehtävänsä ja pyöräilyyn verrattavana etuna on se, ettei tatamille tai salille mentäessä tarvitse palella tai pelätä kaatuvansa, ja toki se musiikinkuuntelu sujuu kivuttomammin ajopelin soittovehkeistä. Pienet muutokset tuntuvat joskus isommilta kuin mitä ovatkaan.
Muuttaminen on helvetistä, mutta kun työn hedelmiä pääsee vihdoin maistelemaan, lopputulos saa hyvälle tuulelle. Kun niin Fight Club -henkiset Ikea-kalusteet on saatu kasattua vaatehuoneiden täytteiksi ja kamoja paikoilleen, alkaa asunnon järjestys hiljalleen löytymään. Lumitöitäkin olen joutunut tänä talvena tekemään paljon vähemmän kuin mihin henkisesti alkujaan varauduin.
Kun päälle lisätään hyvin kulkenut voimatreeni, monta vuotta odotetun levyn julkaisukuntoon saattaminen ja muut pienet arkiset ilot, tässähän kehtaa väittää, että hyvin pyyhkii.
Hyvä arki
Luin viime perjantaina kiinnostavan kolumnin, jossa käsiteltiin muun muassa “normimukavaa elämää”. Koska en aio kerrata tuon tekstin sisältöä tarkemmin, suosittelen linkin kurkkaamista ja nopeaa lukaisua. Teksti herättänee ajatuksia.
Herätti ainakin minulla, sillä jäin miettimään millaisen ihmisen täytyy olla, että kilahtaa normimukavasta elämästä. Tai edes perusmukavasta arjesta.
Kun katson omaa arkea, se on lähes täynnä mukavia asioita. Niistä suurin osa ei ole edes millään tavalla ihmeellisiä tai epätavallisia.
Myönnetään, että työni on ehkä keskivertoa mukavampaa ja minulla on ehkä keskivertoista myönteisempi asenne työntekoon, mutta jos unohdetaan se ja vaikka aina mukava nukkuminen, jää jäljelle vielä kolmannesvuorokausi vapaa-aikaa. Perustan laskuni kahdeksan tunnin työpäiviin ja kahdeksan tunnin yöuniin.
Mikä sitten tekee arjesta, tai elämästä ylipäätään, niin mukavaa? Siippa? Hyvät ystävät? Harrastukset? Kyllä, nekin. Kukaan itseään arvostava yksilö ei jaksa katsoa huonoa partneria kauaa. Eikä tietysti pidäkään. Moni tyytyy paskaan, koska ei muka muuhun pysty. Hyviä ystäviä lienee lähes jokaisella. Jos ei, syy löytyy todennäköisemmin peilistä kuin mistään muualta.
Pieniä asioita
Harrastuksista ihmisen henkisen sekä fyysisen hyvinvoinnin kannalta pidän liikuntaa. Se on yksiselitteisesti paras stressinpoistaja, seksin ohella paras unilääke ja yleinen terveyden lähtökohta. Ja kun valita saa, mieluummin keskiraskas tai raskas liikunta kuin pelkkä kevyt kävely tai lehtien haravointi. Silti, kevyt ja vähäinenkin liikunta on parempi kuin ei liikuntaa lainkaan. Jokaisella ihmisellä oma fyysinen ja henkinen hyvinvointi pitäisi kuitenkin olla tärkeysjärjestyksessä kärkipäässä.
Fyysiselle ajanvietteelle on tietysti hyvä ottaa vastapainoa levon ja viihteen puolella. On se sitten hyvää musiikkia, kiinnostavia elokuvia, maukkaita lukuhetkiä tai vaikkapa rentouttavia pelejä, näille kaikille on paikkansa.
Eräs voimatreenaaja kirjoittikin eräässä voimailuaiheisessa kirjassa, että 22 tuntia lepoa vuorokaudessa olisi ihanteellinen tila. Tämä ei tarkoita välttämättä nukkumista, mutta lepoa fyysisestä toiminnasta. Tällöin keho ehtii palautumaan fyysisestä rääkistä ja kykenee siihen myös seuraavina päivinä. Tällaisella ajatuksella – tunnista kahteen liikuntaa päivässä – päästään myös siihen, ettei liikunta ole koskaan ajankäytöllinen asia. Moni kyllä keksii tekosyitä liikkumattomuudelle ja aikaan vetoaminen on helppo että halpa ratkaisu. Tosi asiassa kyse on kuitenkin vain lässytyksestä.
Ei liikunta tai seksikään ihmeitä tee, mutta kummasti seksiä säännöllisesti harrastavat ihmiset eivät ole samalla tavalla perseelle ammuttuja karhuja kuin ne, jotka eivät sitä puuhastele. Ja irtoseksiäkin paheksuvat ihmiset, kunnes se onkin omalla kohdalla hyväksyttävä asia. Liikuntaakin vähätellään, kunnes ehkä oma kroppa rupeaa antamaan signaaleja siitä, että “jotain tarttis tehrä”.
Ehkä minäkin parannan tapani ja pakotan itseni rustaamaan enemmän. Ajanpuutteeseen vetoaminen on paskapuhetta. Olkoot tapojeni parantaminen oma henkilökohtainen vuoden 2013 pyrkimykseni, sillä tyhjiä en lähde lupaamaan.
